|
Olohuoneen lattian alla oli toinen lattia. Välissä myös muovimattoa.
Eteisen lattia ja vanha olohuoneen lautalattia olisivat keskenään
samassa tasossa. Harmi että olohuoneen lattianpohja ei ole suora. |
|
Lattian poistamista. Välissä olevat purut ovat todennäköisesti peruja lattian asentamisesta. |
|
Lattian epätasaisuutta on korjattu. Edellisen lattian kokoajat ovat
jättäneet myös merkin siitä mitä ovat lattiaa tehdessään juoneet: alta
löytyi kourallinen lonkeropullojen korkkeja. |
|
Aika lailla tuota lattianpurkua seuratessa tuli sellainen olo, että onko tässä nyt mitään järkeä. Viimeiseen asti toivoin ja oletinkin, että lattian alta löytyisi jostain kohtaa tulenkestävä paikka takalle: se olisi ollut erittäin hyvä ja tarpeellinen juttu. Sellaista ei kuitenkaan missään kohtaa lopulta näkynyt, vaikka vanha takkakin tuolla on nykyisen pikkukaminan tilalla kuulema ollut. Ilmeisesti se vanha takka tai muu tulipesä on sitten ollut vain suoraan ekassa kuvassa näkyvän vanhan lautalattian päällä. Toki välissä on voinut olla ensimmäisessä kuvassa näkyvä kuparilevy, tai joku vastaava jo silloinkin. Jotenkin tuonne pitäisi kuitenkin varaava takka saada, muuten ei oikein ole koko hommassa järkeä. Minulla ei myöskään ole suoraan sanottuna mitään käsitystä mitä tuon lattian ja lattialämmityssysteemien kanssa tehtäisiin, jotta siitä saisi toimivan. Toivotaan, että jotain ratkaisuja löytyy. Vähän näyttää, että kynnys tuonne eteisen ja olohuoneen lattioiden väliin tulee väkisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti