|
nauloja ja säleitä riitti siivottavaksi. |
|
Meidän remonttilomaviikko alkaa olla ohi. Itseasiassa minun osaltani
onkin, sillä huomenna pitää mennä taas töihin. Toisaalta, ensi viikolla
voi ottaa sitten muutaman päivän vapaaksi ja tehdä asioita talolla eteenpäin.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan nyt pitäisi olla jo pintoja tehty
pitkästi ja melkein valmista. Käytännössä tilanne on kuitenkin
mutkistumisiin nähden ihan hyvällä mallilla.
Lattia
Lattiahan
teetti tosiaan huomattavasti alkuperäistä suunnitelmaa
enemmän töitä.
Saimme onneksi hyvän urakoitsijan (kirvesmies)
|
Todella tiiviit purut |
tekemään lattiaa kanssamme.
Maanantaista keskiviikkoon olimme siis lattian pauloissa. Tänään olemme
tilanneet kattopaneelit ja lattian laminaatin sekä ilmanvaihtokoneen.
Lattiasta piti kylläkin tulla puinen, mutta kun hiominen ei riittänyt ja
sopivan sävyistä parkettia tai lautaa ei löytynyt valmiina, niin nyt
mennään näillä.
Lattianteko oli kyllä hurja urakka, mutta toisaalta purumeren jälkeen
oli todella upea tunne kävellä kestävän tukevalla ja heilumattomalla
lattialla. Lattian avauksen ansiosta on nyt myös tutkittu mitä siellä
alla tarkalleen ottaen on. Lisäksi tiedämme nyt
ainakin ihan tarkkaan,
että tuo välipohjarakenne on tosi hyvässä
|
Seinänvierustat villoitettii |
kunnossa. Siellä olleet purut olivat rutikuivia (se on hyvä asia;) ja
tosi
tiiviisti paikallaan. Purut olivat jopa niin tiiviisti, että niitä oli aika työlästä kaivella pois seinänvierustoilta, kun haluttiin
varmuudeksi laittaa seinänvierustat kivivillalla, jotta ei ainakaan
pääse kylmä sisälle sieltä.
Seinät
Olohuoneen ja ruokailutilan seinissä on sekä vanhaa että uutta lastulevyä. Vanhojen levyseinien saumat ovat todella leveät ja oikea riesa sen osalta, että miten ne saa kitattua maalausta varten siisteiksi. Tänään ollaan kokeiltu paria erilaista saumateippiä
|
Kitattu seinä odottelee pohjamaalia |
niihin, ja huomenna voi sitten tutkailla miltä saumat näyttävät. Uusien levyjen osaltahan saumat ovatkin tosi siistit ja pienet, joten niissä ei ole mitään ongelmaa. Olohuoneen seinistä yksi on nyt pohjamaalausta varten valmiiksi kitattu ja hiottu. Muiden tilannetta pitää ihmetellä lisää huomisiltana.
Ilmanvaihto saadaan mahdollisesti tämän viikonlopun aikana etenemään, samoin pari seinissä olevaa jännää kohtaa saadaan ehkä siistittyä ja kuntoon, pitää katsoa. Meille on tulossa remonttiapua taas pe-la, joten todennäköisesti asiat etenevät
|
Vanhan tiiliseinän ulokerivi siivottiin pois. |
edelleen vauhdilla. Katon tilasimme tuolta lattian kanssa työskennelleeltä urakoitsijalta, joka tulee sitten ensi viikolla laittelemaan paneeleita kattoon. Toivottavasti päästään pian myös maalaamaan ja tapetoimaan, jotta olisi suhteellisen valmista pintaa ennen kuin tarvii muuttaa kahden viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti