Viikko 2
Ensimmäisen viikon purkuja jatkettiin toisella viikolla tapetinpoistoin ja suunnitelmia tarkentaen. Makuuhuone näyttää poistetuin tapetein ja maalatun katon ansiosta jo ihan erilaiselta. Myös sähköt ja verkkopiuhat on vedetty ja ilmanvaihdon paikat on suunniteltu toisen ja kolmannen viikon aikana. Sähköistä on vielä keskusten kytkemiset jäljellä ja tietenkin seinien viimeistelyjen jälkeen päällirasiat ja kytkimet.
Siivousta: Keittiön hana veti todella huonosti,
ja kun se lopulta avattiin, niin siellä oli noin metrin matkalta
vanuttunutta orgaanista mömmöä. Noh, nyt putsattuna toimii hienosti.
Pitää kaadella sinne ja muihinkin viemäreihin vielä putkimiestä
lähiaikoina putsailemaan sitten viimeisetkin.
Pikkuvikoja: Lähes
jokainen hana tuolla talossa vuotaa. Lisäksi myös vessanpönttö tiputtaa
näemmä vettä koko ajan. Etuovessa kahva lompsotti alhaalla, eikä siitä
päässyt ulos kuin avaimella. Isä tuli ja korjasi lukot sekä sinne että
muuallekin. Myös useampi ovenkahva on korjattu ja lisätty. Ovet alkavat
olla jo suhteellisen normaaleja tuolla. Sisäovissa on vielä joitain
kummallisuuksia. Ikkunat ovat myös kinnanneet kovasti, ja niistä suurin
osa on korjailtu.
Katon villarakenteet (ja niiden välissä olevat koolaukset siis) on nyt
vahvistettu kymmenillä kulmaraudoilla, eli sen pystymistä ja toimivuutta
ei tarvitse enää epäillä. Myös seinärakenteet on vahvistettu niiltä
osin, mistä jotain purettiin. Eli purettujen seinien päädyt siistittiin
ja laudoin ja nauloin. Lisäksi kolmannen viikon lauantaina iskettiin
seinät kasaan, eli nyt on seinissä myös levyt.
Viikko 3
Takka: Ensin takan tilanne
näytti siltä, että sellaista emme saa ennen kuin alakerta on remontoitu
kokonaan. Nyt kuitenkin näyttää paljon paremmalta: purulattian alta
löytyikin paikka takalle. Jee. Toki tuo vaatii silti vielä työtä, mutta
tämä tarkoittaa, ettei tarvitse odottaa kovin monen remontin yli ennen
kuin takan voi tuoda sisälle. Emme myöskään joudu viettämään ensi talvea
ilman takkaa: sähkölämmitteisessä asunnossa erittäin hyvä juttu.
Lattia on tosiaan muodostunut tässä projektissa isoimmaksi ongelmaksi.
Osittain siksi, että kattolämmitys ei tule kestämään enää kauaa, ja
osittain siksi että lattia oli lähtökohtaisesti hiukan huonommassa
kunnossa kuin luulimme, ja päällimmäisen lattian alla olevat kerrokset
eivät olleet suoria.
Seinät: eilen oli oikein superpäivä ja lopputuloksena siistit ja ihanat uudet levyseinät! Mieletön kiitos koko tiimille. Alla siistit villat, välissä pe-muovi kosteussulkuteipein ja päällä tarkasti mitatut levyt, todella siistein ja pienin saumoin. Syvälle hakatut, siistit naulat ja millilleen sopivat sähkörasiat. Sunnuntaina vielä kittasin seinien minirakoja ja naulanreikiä sekä hakkasimme koristetiiliseinän uloketta irti.
Nyt tuntuu ettei jaksa kirjoitella enempää. Paljon on kuitenkin saatu aikaan ja tilanne näytää kokonaisuudessaan hyvältä, vaikka paljon hommaa vielä onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti